perjantai 29. maaliskuuta 2013

Viikkoni tunnelmat musiikin keinoin

Maanantai- torstai:


Keskiviikko- torstai:





Torstai-ilta



Perjantapäivä:



Perjantai-ilta:




Jossain on ilo.









keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Pikku stressiä vaan

Verenpaineen keskiarvo 145/92, syke 112. Ei ihme, että tänään on ollut heikko olo. Voin melkein kuulla miten verisuonet natisee liitoksistaan..

lauantai 23. maaliskuuta 2013

SitruuNainen

Tästä villatakista en ole tainnut ottaa kuvaa, vaikka olen tämän saanut valmiiksi jo viime vuoden puolella.  Ohje on ihan omasta päästä ja neulottu yritys-erehdyksen kautta.

Ensin neuloin selkäosan, mikä leveydeltään ylettyi vähän kylkien yli. Pituutta neuloin sen verran, että sain käännettyä yläreunan hihoiksi ja pituutta lantiolle-nivusiin. Kun tämä suorakaiteenmuotoinen kappale oli valmis, taitoin yläreunan ja ompelin kainaloista sen verran, että sain hihat. Joustinreunat neuloin vielä erikseen sekä hihoihin että kaulukseksi poimimalla reunoista sopivalta tuntuisen määrän silmukoita ja sitten vaan joustinta sen verran kun hyvältä tuntui.

Tämän tarkempia ohjeita tähän ei ole, sillä tämä on aika yksinkertainen tehdä.
Tässä Kalastajan vaimon ohje vastaavanlaiseen villatakkiin havainnolistavin kuvin.

Tänään teki mieli pistää päälle jotain pirtsakkaa, joten villatakki sai luvan arkistaa tätä muuten niin juhlavaa mekkoa.Villatakissa ei ole erillistä kiinnitintä, mutta kyllä hätä keinot keksii ja niinpä käytin kiinnittimenä mekon omaa vyötä.





sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Saipaannorppatautia

On tässä tänä viikonloppuna tämä äiti joutunut useampaan otteeseen raapimaan päätään, niin että kalju melkein jo kiiltelee päälaella. Tässä otteita tästä viikonlopusta:

Pienin kaksijalkaisista on nyt viikonloppuna ollut kipeänä. Kuumeeseen asti lämpö ei  kuumemittarin  noussut, mutta väsähtänyt olo ja silmistä sammunut valo kielivät, että kroppa käytti kaiken energian taistossa pöpöjä vastaan. Likka valui pitkin sohvaa, ja kaikki oli "ihasama" tai "aha". Ruokaa ei tehnyt mieli, herkut sai jäädä pusseihinsa ja juomaankin sain, kun tarjoilin arvon ladylle appelssiinimehua torpan hienoimmista laseista ;)

Jotain oli kuitenkin syötävä, jotta elimistön taistelupartio saisi voimaa.Kysyttäessä mikä ruoka menisi parhaiten alas, sain vastaukseksi olankohautuksia. Esitin jatkokysymyksen, että millähän kastikkeella tämä tarjoiltaisiin. Ilmeestä päätellen kastike saisi olla aika hapan. Kaupasta ei kuitenkaan löytyisi olankohautuksia happamalla kastikkeella, joten sai siinä hetken miettiä, että mitä ihmettä sitä jälkikasvulleen koittaisi tarjota, kunnes peiton alta kuului vaimea ääni "keitettyjä perunoita semmosella kanalla ja ihanalla kastikkeella". Päässä vilahti koulun riisi ja kanaviillokki. Ikinä en ollut sellaista tehnyt enkä tiennyt miten sitä tehdään, joten hätätapauksessa käytiin hakemassa valmisruokaa  starttipakkaukset uusavuttomille. Pienen tuunauksen jälkeen niistä syntyikin keitettyjä perunoita kanacurrykastikkeella, jota upposi 130 senttiseen varteen iso, rekkamiehen annos.

Tänään virtaa tuntuu taas riittävän, mutta yön aikana oli tullut yskä. Ohimennessä totesin ääneen, että kun kuullostat ihan hylkeeltä, että onkohan tämä taas kurkunpääntulehdusta. Hetki meni ennenkuin likka tuli varovasti kysymään, että onko se saipaannorppatauti vaarallinen ja vielä myöhemmin varmisti, että eihän tällaisen delfiiniyskän takia tarvitse leikata kurkkua tai syödä aspiriinia, kun se oli pahaa.  Ihmettelin, että miten niin aspiriinia, kun ei meillä ole koskaan sitä ollut. " Ei aspiriini, kun se samariini, se kapsilooni", sanoi pieni. Nyt tiedän, ettei kannata pienelle tarjota Strepsilsejä minkään makuisina, kun ne on niin pahoja että tippuvat suusta pois ihan itsestään.

 Jos näette jossain Motivaatiota Tarmon ja Energian kanssa haahuilemassa, niin palauttakaa ne pikapostissa tänne meille. Nukkumatillekin on tainnut jäädä ryyppyputki päälle, kun ei ole näillä kulmilla aikoihin näkynyt.


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Normipäivä

Joku sai viime yönä nukuttua hurjat kaksi tuntia ja nekin pätkissä, sillä aina kun pistin silmät kiinni sain paniikki/ahdistuskohtauksen. Että näihin kuviin ja tunnelmiin.

Lähde: Facebook.com

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Tekosia

Parolan Asemalla oli värkätty kumista koreja. Pitihän sitä itsekin kokeilla. Vanha virka renkaan sisäkumina oli tullut tiensäpäähän, mutta ei päässyt sisäkumi eläkkeelle. Se sai kokonaan uuden viran, mutta tehtävä on vielä avoin. Eilen tämän täytti viinipullo, tänään kukat. Saa nähdä mitä kaikkea tämä purnukka tuleekaan vielä sisällään pitämään :)




On täällä pitkästä aikaa neulottukin. Neito oli nähnyt kaverinsa kaulassa valkoisen tuubihuivin ja pyysi minua tekemään sellaisen. Koska tavalliset villalangat kutittaa ja pistelee, valittiin langaksi Novitan Pirta. Neulemalli syntyi omasta päästä ja usean eri kokeilun tuloksena.  En tehnyt tavallista lenkkihuivia, vaan ompelin huivin Möbius -tyyliin kierteelle , jotta kaulalle kiedottaessa ei kierrekohdasta tulee kaulaa tai niskaa painavaa kohtaa. Möbius-tyylisenä huivi asetuukin kaulalle paremmin.